Terveysuutiset
Sauvakävely on terveellistä
Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan sauvakävely saa aikaan monia hyviä terveysvaikutuksia keski-ikäisillä miehillä, joilla on suuri diabetekseen sairastumisen riski.
Melatoniinia imeskelytablettina
Melatoniini on luonnonmukainen apu aikaeron rasitusten lievittämiseen ja nukahtamiseen.
Maitohappobakteeri auttaa vauvan koliikkiin
Tuoreen kliinisen tutkimuksen mukaan Lactobacillus reuteri -maitohappobakteeri helpottaa vauvaiän koliikkioireita. Koliikista kärsii arviolta 5–15 prosenttia imeväisistä lapsista. Tutkimus julkaistiin Journal of Pediatrics -lehdessä.
Varo internetin erektiolääkkeitä
Mies ei tunnetusti hevin hakeudu lääkäriin vaan sinnittelee vaivoineen yksin mahdollisimman pitkään. Erektiohäiriöihin yhä useampi suomalaismies etsii apua internetistä tilaamillaan lääkkeillä ja vaarantaa sen johdosta jopa terveytensä.
Ruokavalio ehkäisee rintasyöpää
Mustikka ja tyrni ovat terveydeksi
Maailmassa on yhä kansoja ja heimoja, joille länsimaiset lääkkeet ovat tuntemattomia. Heille apu löytyy edelleen luonnosta.
Tomaatin lykopeeni suojaa aivohalvaukselta?
Tomaattien ja tomaattipohjaisten elintarvikkeiden syöminen saattaa vähentää aivohalvauksen riskiä, osoitti Itä-Suomen yliopistossa tehty tutkimus.
Viina ja tupakka kuivattavat suuta
Kuiva suu on yleinen vaiva, etenkin vanhemmilla ihmisillä. Ikääntyminen ei kuitenkaan itsessään aiheuta suun kuivumista vaan syynä ovat useimmiten sairaudet tai lääkkeet. Mitä useampaa lääkettä käyttää, sitä todennäköisemmin suu kuivuu. Myös vaihdevuodet, paastot, ylipaino ja tietyt sairaudet ovat kuivan suun riskitekijöitä.
Tupakansavu ja astma
Tupakointi ja tupakansavulle altistuminen lisäävät merkittävästi astmalle tyypillistä keuhkoputkien supistumisherkkyyttä.
Nalle Puh oli oikeassa
Nalle Puh, tuo karhu, jolla oli hyvin hyvin pienet aivot, oli tunnetusti suuri hunajan ystävä. Mutta ei Puh niin pieniaivoinen tainnut ollakaan. Israelilaistutkijat ovat nimittäin todenneet, että hunaja on hyvin tehokas yskänlääke.


