Ubikinoni helpottaa sydämen vajaatoiminnassa
Vitamiinin kaltaista ubikinonia on käytetty Japanissa lääkkeenä 1960-luvulta lähtien sydämen vajaatoiminnan hoidossa. Pienillä annoksilla teho ei kuitenkaan ollut kovin hyvä, nyt suuremmat annokset ja mittavat tutkimukset osoittavat, että oikeilla jäljillä oltiin jo aikoinaan.
Seleeni ja ubikinoni torjuvat sydänkuolleisuutta
Seleenin ja ubikinonin päivittäinen ja samanaikainen käyttö vähensi merkittävästi sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta viisivuotisessa tutkimuksessa.
– Tulos ei sinänsä yllätä, mutta lisätutkimuksia tarvitaan, sanoo seleenistä väitellyt dosentti Heikki Korpela.
Apua polveen ja palelemiseen
Mauno Hakala loukkasi oikean polvensa jo vuosia sitten. Myös kylmät jalat, erityisesti varpaat, ovat kiusanneet ikämiestä. – Onneksi löysin pari vuotta sitten hyvän konstin molempiin vaivoihin, hän toteaa tyytyväisenä.
Ravintolisät ehkäisevät sydänkuolemia
Tohtori Matti Tolonen on heinäkuun palstallaan sydämen asialla.
Ruotsissa tehty ikäihmisten viisivuotinen seurantatutkimus osoittaa, että seleeni- ja ubikinonilisät ehkäisevät sydämen vajaatoimintaa sekä sydän- ja verisuonitaudeista johtuvia kuolemia.
Ubikinoni auttoi rytmihäiriöihin
Leila Haapakosken pumppu ryhtyi levottomaksi kymmenkunta vuotta sitten. Lääkäri totesi, että kyseessä oli stressisydän. – Se hakkasi kuin hullu, mutta eipä hakkaa enää!
Sydänlääkäri Peter H. Langsjoen: ”Ubikinonilisä voi olla hyvä idea”
Kardiologi Peter H. Langsjoen antaa ubikinonia kaikille sydänpotilailleen, mutta on valmis suosittelemaan sitä myös terveille keski-ikäisille ja vanhemmille aikuisille.
sydän,
verenkierto,
verisuonten kalkkeutuminen,
verenpaine,
stressi,
ruokailutapa,
liikunta,
pycnogenoli,
ubikinoni,
D-vitamiini,
kalium
Sydämen ja verenkierron terveydeksi
Sydämen ja verisuoniston hyvinvointia voi ylläpitää luonnollisella tavalla. Pycnogenol, ubikinoni, D-vitamiini ja kalium ovat ainesosia, joiden terveysvaikutukset on osoitettu lukuisissa tutkimuksissa. Nyt kaikkia näitä on saatavana yhdessä ja samassa valmisteessa.
syöpä, ravintolisä, D-vitamiini, kalaöljy, omega-3-rasvahappo, EPA-rasvahappo, antioksidantti, karnosiini, berberiini, hainrustouute, ubikinoni
Syöpäpotilas tarvitsee ravintolisiä
Tohtori Matti Tolonen käsittelee toukokuun palstallaan ristiriitoja herättävää aihetta.
Olen suositellut lähes 30 vuotta syöpäpotilaille D-vitamiinia, kalaöljyä ja muita ravintolisiä. Syöpälääkärit ja Suomen syöpäjärjestöt ovat kuitenkin usein kieltäneet potilailta niiden käytön luullen, että ne heikentäisivät vakiohoidon tehoa. Kiellosta on saattanut aiheutua haittaa potilaille ja suuria kustannuksia yhteiskunnalle, sillä tosiasiassa tukihoitona annetut ravintolisät tehostavat syövän vakiohoitoja, ehkäisevät niiden haittoja ja parantavat siten potilaiden ennustetta.
Verenpainetta voi torjua myös luontaisin keinoin
Peräti yli 700 000 suomalaista syö reseptillä olevia verenpainelääkkeitä, ja monien lääkärienkin mielestä tässä luvussa on runsaasti liikaa. Verenpainetta vastaan voi taistella myös pehmeämmin ja luonnonmukaisemmin keinoin.
Suomalaisia syöpälukuja
Joka vuosi noin 27 000 suomalaista sairastuu syöpään. Syöpää sairastavia suomalaisia on noin 100 000. Puhutaan siis suurista luvuista. Vain puolet syöpään sairastuneista paranee, joskin eri maiden välillä on suuria eroja. Sytostaateilla hoidettujen potilaiden viiden vuoden eloonjäämisluvut ovat pysyneet käytännössä samoina vuosikymmenien ajan. Vain muutama prosentti kaikista syövistä antaa vasteen kemoterapiaan. Kaivataan siis uusia keinoja taistelussa syöpää vastaan, sillä syöpäsoluilla on havaittu pakotaktiikka, joka auttaa niitä selviämään kemoterapiasta. Syöpäsolut ovat siis lääkäreitä viisaampia!


