hierontavoide
Pirjo taistelee syöpää vastaan
Syöpä on iskenyt Pirjo Fiskiin jo neljästi, hoidot ovat toistaiseksi onneksi purreet hyvin. Myös pienempi, mutta kiusallinen riesa on helpottanut. – Levottomat jalat kulkevat vissiin vähän suvussa, hän arvelee.
Tarja luottaa lihastenrentouttajaan
Tarja Tenhunen on jo seitsemän, kahdeksan vuoden ajan käyttänyt kotimaista kasvi- ja yrttipohjaista hierontavoidetta, josta hän kokee saaneensa suurta apua lihassärkyihinsä.
Lilja on tyytyväinen hierontavoiteeseen
Sen jälkeen kun iskias iski Lilja Köykkään nelisen vuotta sitten, hänellä on ollut vaikeuksia nukahtamisen kanssa. Onneksi apu löytyi kotimaisesta hierontavoiteesta. – Ei se paranna, mutta se helpottaa unta, hän toteaa.
Lapin jätkän kaviovoide toimii
Rovaniemen Vesihiisi-uimahallissa hierojana toimiva Eija Peräaho käyttää työssään paikallisia keksintöjä.
”Hierontavoide pitää iskussa”
Yhden naisen fysioterapiayritystään pyörittävä Tuija Jänkälä on innokas Lapin yrteistä valmistetun hierontavoiteen käyttäjä. Hän hieroo sillä kaikki asiakkaansa ja myös Tuijan kolme urheilevaa tytärtä ovat sen hyviä ystäviä.
hierontavoide,
jalka,
kataja,
kramppi,
lihasrentouttaja,
mesiangervo,
pohje,
suonenveto,
siankärsämö,
tupasvilla,
turvotus
Suonenveto ei enää hatuta
Pitkää päivätyötä yrittäjänä tehnyt Elvi Mikkola kärsi pohkeiden suonenvedoista vuosikausia. Seisomatyö kovalla tiililattialla vaati veronsa, ja krampit veivät yöunet.
”Vaihdoin särkylääkkeet hierontavoiteeseen”
Petri Pirnekselle tehty suolistoleikkaus meni sen verran pieleen, että hänen jalkansa joutuivat amputaatiovaaraan. – Molemmat pohkeet aukaistiin kuin karjalanpiirakka, jolloin syntyi hermovaurioita. Seurauksena oli tietysti ankarat säryt.
Leilan jalkojen turvotus loppui
Leila Uutela kaatui muutama vuosi sitten niin pahasti, että oikea lonkka vaurioitui pysyvästi. Leila joutuu liikkumaan ulkona pyörätuolilla, mutta sisätiloissa hän pärjää rollaatorilla. Onnettomuus toi mukanaan myös jalkojen turvotusta.
Kova isku reiteen salibandyssä
Rovaniemeläinen insinööriopiskelija Jani Mustonen harrastaa salibandya, ja niinpä monenlaiset tärskyt ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi. – Hiljattain sain kovan iskun reiteeni eli minulle tuli niin sanottu puujalka, joka kuitenkin parani alle viikossa, hän iloitsee.
Tosi hyvä pitkillä lennoilla
Aatos Keskitalo joutuu vuosittain reissaamaan reilusti yli sadan matkavuorokauden verran. – Jalat tahtoivat aikaisemmin pitkillä lennoilla turvota, mutta nyt tätä ongelmaa ei enää ole.


