Maaretin polvet paranivat
Kun Maaret Siiran molemmat polvet leikattiin 17-vuotiaana, sekä lääkärit että vanhemmat suosittelivat ankarasti, että kaikki rajuimmat urheilulajit ovat nyt taaksejäänyttä elämää. Mutta ei se ihan niin ollutkaan.
Tuula pystyy taas lenkkeilemään ja käymään jumpassa
Tuula Snåren oikea polvi alkoi vihoitella, ja lopulta ortopedi arveli sen johtuvan alkavasta nivelrikosta. – Salilla harjoittelu on jäänyt, mutta pystyn edelleen käymään lenkillä ja jumpassa, koska löysin helpotusta tuoneen luontaistuotteen, hän kertoo.
Tuula sai liikettä niveliin!
Yhden naisen siivousyritystä pyörittävä Tuula Keränen tekee raskasta työtä. Ei siis ihme, että kremppoja ilmenee. – Onneksi ei ole ollut ongelmia muualla kuin oikeassa polvessa, ja nyt sekään ei enää oireile, kiitos hyvien luontaistuotteiden, Tuula toteaa tyytyväisenä.
Apua polveen ja palelemiseen
Mauno Hakala loukkasi oikean polvensa jo vuosia sitten. Myös kylmät jalat, erityisesti varpaat, ovat kiusanneet ikämiestä. – Onneksi löysin pari vuotta sitten hyvän konstin molempiin vaivoihin, hän toteaa tyytyväisenä.
Avioparin eri vaivat, sama apu!
Kirsi ja Rihko Lehti ovat saaneet helpotuksen omiin vaivoihinsa saman luontaistuotteen ansiosta, vaikka avioparin krempat ovat olleet vallan erilaiset. Kirsiä ovat kiusanneet jalat, Rihkoa suun haavaumat.
Urheilumiehen polvi parani
Arto Maronen on innokas hiihtäjä, hiihtosuunnistaja ja suunnistaja, ja tekevälle tunnetusti sattuu. Hän loukkasi kolme vuotta sitten oikean polvensa sen verran pahasti, ettei juoksu onnistunut pitkään aikaan.
Ernon polvet pitävät taas
Legendaarisen Ernos-yhtyeen laulusolisti Erno Lindahl on kärsinyt niin kipeistä polvista, että lääkäri kielsi juoksemisen. – Nyt pystyn kuitenkin taas juoksemaan koirieni kanssa ja lavalla seisominenkin onnistuu oikein hyvin, hän iloitsee.
nivelrikko,
polvi,
urheilu,
kipu,
särky
Vuodet kuluvat ja polvet kuluvat
Petri Sallinen on ammatiltaan liikunnanopettaja, ja hän on aina ollut myös innokas urheilija. Niinpä kova rasitus ja vanhat urheiluvammat ovat aiheuttaneet nivelrikon molempiin polviin.
Luontaistuote vei Matin polvivaivat
Matti Haaviston ongelmat alkoivat kymmenkunta vuotta sitten, kun hän putosi mökkikallioltaan ja loukkasi sekä lonkkansa että polvensa. – Nykyään teen jo ihan kevyesti muutaman kilometrin lenkin, hän iloitsee.
Köpöttely muuttui kävelyksi
Anja Pasanen tuntuu sairastaneen vähintään puolet lääkärikirjan sairauksista, mutta siitä huolimatta hänellä ja hänen miehellään on ollut aikaa sijaislapsille, kun omat pojat lensivät pesästä.


