Artikkelit
Apua ei löytynyt antibiooteista
Soile Revon kehossa oli pahimmillaan hänellä useita kymmeniä suuria paiseita. – Kaikki alkoi oikeasta jalasta. Nyt kuitenkin kaikki murheet ovat ohi.
Työnarkomaanin vaivat hellittivät
Kaj Erkkilä kertoo potevansa kahta vakavaa sairautta: työnarkomaniaa sekä vaikeita huimaus- ja oksennuskohtauksia aiheuttavaa Ménièren tautia. Jälkimmäisen hän on saanut kuriin, mutta edellistä ei.
Lilja on tyytyväinen hierontavoiteeseen
Sen jälkeen kun iskias iski Lilja Köykkään nelisen vuotta sitten, hänellä on ollut vaikeuksia nukahtamisen kanssa. Onneksi apu löytyi kotimaisesta hierontavoiteesta. – Ei se paranna, mutta se helpottaa unta, hän toteaa.
Kössin nivelrikkovaivat loppuivat
Leonberginkoira Kössi on jo monen vuoden ajan kärsinyt etujalkojen nivelrikosta. Nyt ontuminen on loppunut, kiitos kotieläimille tarkoitetun tehokkaan luontaistuotteen.
Toimiva vatsa ja suolisto - kaiken hyvinvoinnin perusta
Varmasti yleisin ja tunnetuin pikkuvaiva, josta jokainen kuulee työpaikallaan, lähipiirissään ja kotonaan, on vatsan alueella tai suolistossa asuva mystinen epätasapainotila.
Otto yllättyi kalaöljyn tehosta jo viikossa
Viime talven kuivat pakkasilmat saivat Otto Lehtisen kyynärvarsitaipeet kuivumaan ja punoittamaan. Hän kokeili monenlaisia rasvoja, mutta apu oli aina vain tilapäinen. – Sitten keksin äidin kaapista purkin kalaöljyä ja päätin kokeilla sitä.
Maitohappobakteereista apu moneen
Maitohappobakteerit ovat probiootteja eli WHO:n määritelmän mukaan ”eläviä mikro-organismeja, jotka riittävän suurina määrinä nautittuna tuottavat terveyshyödyn isännälleen”.
Kaikki vatsavaivani katosivat!
Kun Sanna Härmä hakeutui hankalien vatsavaivojen johdosta lääkärille, häntä ei otettu tosissaan. –Ääni kellossa muuttui, kun gastroskopiassa löytyi arpeutunut vatsalaukku, ja ilmeisesti minulla oli ollut myös vatsahaava.
Tia Heimalan reuman oireet katosivat
SM-liigassakin lentopalloa pelannut Tia Heimala tuntee olonsa taas täysin terveeksi. Toisin oli vielä pari vuotta sitten, jolloin hän ei kyennyt itse edes pukemaan vaatteita päälleen.
”Kuivuus katosi kasvoistani”
Jos Raili Forsström pesi kasvonsa, ihosta tuli heti semmoinen ”krahnukuiva”. – Mutta sitten löysin ihonhoitosarjan, joka poisti kuivuuden ja häivytti myös couperosan, Raili selvittää.


































